 |
||
|
Marjaraporttia Kesän aiemmat raportit: 1 2 3 12.9 - Mustikka ja puolukka tekevät kauppaa Viimeiset kolme viikkoa ovat meneet enemmän tai vähemmän metsien siimeksissä. Sain nimittäin toisen käden kautta tiedon eräästä mustikkapaikasta, josta nostin mustikka-ajan viime viikkoina aimo saaliin. Laadultaan nämä sinimarjat eivät optimaaliajan marjaa vastanneet, mutta ajoivat varmasti asiansa. Hinnan määrittelin kolmeenkymmeneen euroon (30€) ämpäriltä ja kaupaksi kävi. Viimeiset pari viikkoa ovat puolestaan menneet puolukoita poimien. Luottopaikkojen ammottaessa jälleen kerran tyhjyyttään olen etsinyt muutaman uuden koivikon, josta olen tehnyt suhteellisen hyvää tulosta kesän satoon nähden. Hinta on ollut 25€/ämpäriltä ja päivittäiset parin-kolmen tunnin mittaiset poimintasessiot ovat tuoneet normaalisti 30-40 litran saaliit. Muutoinkin olen aina pitänyt syksyisistä puolukanpoimintareissuista, sillä ilmojen helliessä syksyistä ruskanäkymää on marjastajana erityinen ilo kulkea metsien kätköksissä. Kaiken luonnon väriloiston keskellä on kuitenkin nostettava kädet ylös ja todettava, että talvi tekee koko ajan tuloaan ja marjastusreissut lähenevät loppuaan. Sitä ennen on kuitenkin poimittava karpalot. Vai olisikohan ne maukkaampia keväästä?
- Jaakko -
Teimme tasan viikko sitten marjastuskauden viimeisen hillareissun Suomen Itärajalle - Savukoskelle. Lapin miesten kertomat ennakkotarinat olivat taas kerran niin värikynällä kirjoitetut, että ilmeisesti keltainen oli jo kulunut loppuun, sillä soilla paljon puhuvasta väristä ei ollut tietoakaan. Lähes tuhat ajettua kilometriä, kuulut hillapitäjät Antti Hulkon patsaineen tuli kyllä nähtyä, mutta hillasta ei ollut tietoakaan. Liekkö siellä ollutkaan, vai olivatko 2500 ammattipoimijaa tehneet tehtävänsä. Reissu sinänsä oli ihan mielenkiintoinen ja sitä väkisinkin miettii, millaista se olisi elää kesken kuumimman hillasesongin Pelkosenniemen/Savukosken tyylisissä pitäjissä yhdessä tuhannen thai/ukrainalaispoimijan kanssa. Kylän väkiluku tuplaantuu kuukaudeksi kuin Kreikan Kos-saarella parhaimpaan loma-aikaan. Tässä kohtaa yritänkin samaistua paikallisen poimijan rooliin, miettien keskellä korpisuota, mihin kohtaa siirtyä, jotta saisi poimintarauhan. Ei sellaista taida olla, vai onko? En sorsi, enkä tuomitse ketään, koska olen ikäni poiminut seuduilla, jossa ammattipoiminta ei rehota. Tässä suhteessa olenkin ehkä jäävi ottamaan kantaa joka kesäiseen keskusteluun ammattimarjastajien toimista. Ymmärrän toki kritiikin ja olenkin pyrkinyt ymmärtämään saagan molempia osapuolia, mutta olemattomista yhteisistä poimintahetkistä yhdessä thaipoimijoiden kanssa johtuen, en pysty tilanteeseen oikealla tavalla sisäistymään. Helppohan se on täältä lämpimästä offisesta kirjoitella kera kuuman kahvin. Voisin kuitenkin yrittää. Nouseva aamuaurinko syleilee kaunista aapasuota. Olen päässyt marjastuksen makuun ja hilloja on siellä täällä. Mietiskelen, että tasaisella tahdilla pääsen päivän päätteeksi kanniskelemaan täyttä lakkaämpäriä. Puolen tunnin jälkeen suon reunalle johtavalle tielle kaartaa kaksi vanhan mallista perheautoa. Autot purkaantuva ihmisistään ja suon reunalle kököttää pian kahdeksan poimijaa kummallisine myssyineen. Mietin, että tässäkö tämä taas on, siirrynkö pois ja luovutan, vaiko ylpeyttä kantaen jään kamppailemaan pienen, kotoisan suon vähäisestä annista. Mieleeni hiipii kaukaiset muistot samalta suolta, jolloin luonnon tarjoamaa rauhaa ei rikkonut kuin tänäänkin suon reunalle tepastelleet porot. Ajat ovat muuttuneet ja ”marjastuskoneet” ovat tulleet. Käytän ammattimarjastajista termiä ”kone”, enkä viittaa termin käytöllä minkäänlaisiin negatiivisiin asioihin. Termi on vain mielestäni erinomainen kuvaamaan sitä kaikkea, mitä ulkomaalainen poimija tänne on tullut tekemään. Painamaan pitkää 16 tuntista päivää seitsemänä päivänä viikossa, haravoimaan järjestelmällisesti kaiken eteen aukeavan marjan, vailla sitä tunnetta, joka meillä marjastuksesta nauttivilla marjaemännillä/isänillä on. Marjastajat ovat tulleet tänne töihin, samalla tavalla kuin me isännät/emännät kaarramme aamuisin paikalliseen markettiin täyttämään hyllyjä, he kaartavat suon reunalle. Päivän päätteeksi lasketaan sitten tilit ja mietitään, mitä kaikkea sillä saavutetulla rahalla kotimaassa pystyykään ostamaan. He ovat tulleet tänne parantamaan elämänlaatuansa ja jos kuukauden marjatienestillä he tekevät kotimaansa vuoden tuotot, tehkööt he sen, sillä sen ne ovat todella ansainneet. Ammattimarjastajien tulo Lapin soille on herännyt suurta närää. Suomalainen, hieman kateellisuuteenkin nojaava kansanluonne ei ole pystynyt vastaamaan äkilliseen ammattimarjastajien ryntäykseen. Ajatellaan, että jokin on nyt tullut meidän soille, viemään meiltä jotain, joka oli vähän aikaa sitten ikään kuin omissa käsissä. Globaalin yhteiskunnan normit korostavat kokoajan yhteistyön merkitystä ja mielestäni yhteistyö on useimmilla saroilla avain kehitykseen. Tässäkin tapauksessa on vain hyväksyttävä faktat siitä, että marjastajat ovat vain täällä töissä. Eri asia on sitten nämä asutusalueiden rajaloukkaukset, joista on myös paljon puhuttu. Itse Savukosken reissusta ei hirveänä jäänyt kerrottavaa. Lähdimme lauantaina illasta ajelemaan ja olimme perillä Martissa hieman jälkeen puolen yön. Yövyimme autossa ja kolusimme sunnuntai aamusta asti soita vailla tulosta. Olimme varautuneet lakkakatoon myös mustikanpoimintavälinein, mutta tuolla korkeudella mustikka oli vielä käymisvaiheessa. Palasimme reissusta sunnuntai illasta. Kävimme muuten melkein Soklissa asti. Paikka on mielenkiintoinen näin Meri-Lapin-asukille, sillä alueen malmivaroja ollaan alkamassa hyödyntää, ja ajatuksena olisi kuljettaa luonnonvara Ajoksen sataman kautta maailmalle. Sitä ennen on kuitenkin saatava toimivat kulkuyhteydet Soklin ja Meri-Lapin välille. Ilmeisesti suunnitteilla on junayhteys, jonka rakentamista ollaan kuitenkin mm. eri paliskuntien toimesta yritetty estää. Aika näyttää miten hankkeelle käy, mutta sanomattakin on selvää, että iso piristysruiske hanke toteutuessaan Meri-Lapille olisi. Tässäpä muutama kuva retkestä.
-Jaakko - 03.08 – Vadelmakesä 2010 avattu Tein tiistai-iltapäivänä poikkeuksellisen liikkeen, sillä kävin poimimassa vattuja yhdessä perheeni kanssa. Kyseessä oli siinä mielessä erikoinen tilanne, että edellisestä vadelmareissusta on kulunut jo niin kauan, että en edes muista milloin tämä tapahtui.
Muistoihini kantautuu kuitenkin eräs vadelmarikas kesä menneiltä vuosilta, jolloin yhteiset vattureisssumme suuntautuivat Kemin edustalla sijaitsevalle Selkäsaaren-saaristoon. Saaristoreissut jättivät mieluisan jäljen pienen pojan mieleen, sillä moottoriveneellä tehdyt reissut ja raunioilla vietetyt eväshetket olivat jotai aivan muuta, mitä tämän päivän normaali marjareissu pystyy tarjoamaan. Silloin siinä oli jotain erikoista, jotain kiehtovaa ja ainutlaatuista, joka tämän päivän talousmarjastamisesta puuttuu. Tiistain reissukin tuli vähän puskista, sillä matkaan lähettiin vähän ”extempore”-hengessä. Emme olleet suunnitelleet reissua etukäteen ollenkaan, kun vanhempani puhelu tavoitti minut kesken arkiaskareitten. Mainospuhelu punaisista pensaista sai minut kuitenkin vakuuttuneeksi ja tunnin kuluttua olimmekin jo pensaiden äärellä.
Päätimme marjastusreissun hieman jälkeen ilta seitsämän. Kova kyykkiminen ja poikkeuksellisiin asentoihin venyminen oli jättänyt jälkensä, sillä marjastajia vaivasi illan tullen pienet selkäkivut. Ilmeisesti hillastuksessa suoralla selällä oleva aika on niin paljon suurempi, että kyykkiminen pensaikkojen keskellä väsytti tottumatonta alaselkää. Pieni kipu on kuitenkin hyvästä, ja ensi kerta on aina otettava, joten seuraavalla kerralla tuskin enää selkäkipuja ilmenee. Punaisien pensaiden katveesta, -Jaakko-
|
||
Kuvia
mustikka- ja puolukkareissuista
Pensasalue
oli laaja ja vadelmat suhteellisen helposti tarjolla – kunhan siirteli
oksia varovasti sivulle ja pyrki syvälle isojen vattujen äärelle. Laatu
oli myös erinomaista, joskin marjojen koko vaihteli hieman kasvupaikan
sijainnin mukaan. Vietimme marjassa vain muutaman tunnin, mutta saalis oli
erinomainen, sillä yhteismäärä kohosi reiluun 10:een litraan. 