Marjaraporttia                                                       Kesän aiemmat raportit1 2 3

09.07 – Marjastus mediassa

Olen viime viikkoina seurannut mielenkiinnolla kiihtyvää keskustelua tulevan kauden marjatilanteesta. Eri medioiden ennustukset eivät juuri toisistaan poikkea - kesästä pitäisi tulla hillarikkain moneen vuoteen. Itse olen jäävi satoa ennustamaan, sillä tein viime kesän jälkeen periaatepäätöksen, jolla pidättäydyn täysin kuukausia ennen alkavista ”tarkastelureissuista”. Päätöstä perustelen taloudellisten menojen lisäksi sillä, että kokemuksieni mukaan sadon arviointi 3-4 viikkoa ennen kauden aloitusta on jokseenkin mahdotonta. Näiden lisäksi tarkastelureissujen pohjalta tehdyt johtopäätökset voivat johtaa hyvinkin vääriin ratkaisuihin myöhemmin marjastuskauden ollessa käynnissä.

”Hillakausi on aivan ovella Meri-Lapissa. Ranuan hillamestari Taisto Illikaisen mukaan sadosta on tänä kesänä tulossa parempi kuin monena viime vuonna, mutta vielä tämän viikon hillaämpärit joutavat olla kumollaan.”     - Yle Perämeri, 9.7.2010 -

Olen kuitenkin iloinen, että näinä päivinä, jolloin medioissa ihannoidaan kaikkea uutta ja innovatiivista, ikivanha kansanperinne – marjastus, saa jokseenkin suuren mediatilan. Artikkelien vaikutuksesta ihmismieleen en tiedä, mutta eräänlaista mystiikkaa se herättää etenkin nuorisossa. Mielikuvat jostain kokemattomasta, sääskien ja paarmojen keskellä tehdystä päivätyöstä herättää samalla vihaa että rakkautta. Kaikki tämä mediatyö on kuitenkin hyvästä, sillä hyvissä ajoin aloitetut spekulaatiot pitävät marjastuksen framella koko marjastuskauden, eikä etenkin vanhemman sukupolven suuressa arvostuksessa oleva harrastus pääse suurelta kansalta unohtumaan.

Olen myös vuosien varrella miettinyt median vaikutusta marjan hintaan. Kuinka paljon esim. hillan kilohintaan vaikuttaa se, että Ranuan paikallinen hillaguru antaa Lapin valtamedioille ennustuksen huikeasta hillakeväästä.  Hillagurun tekemä otos on Ranualta, niiltä viideltä – kuudelta perinnesoilta, joilla hän tahtoo käydä. Entäpä muu Lappi? Määrätäänkö Kemin kauppatorin hillan kilohinta Ranuan Runkausvaaran muhkean hillamäärän mukaan?

Tämä on asia, joka näin marjastavaa hillamyyjää harmittaa. Hillan perushinta määräytyy  liian usein marjaisan Ranuan, eikä tyhjän Meri-Lapin mukaan. Olenkin törmännyt useasti tilanteeseen, jolloin asiakas ensi töikseen kotiportilla tokaisee ja kehaisee kuinka lehtien mukaan hillaa on ollut (yrittäen tietenkin saada hintaa neuvoteltua alas, ennen kuin neuvottelut ovat edes alkaneet), vaikka itse asiassa parhaillaan myytävänä olevaa täyttä hillaämpäriä on kerätty useita päiviä. Vaikea siinä on sitten sanoa mitään vastaan.

- Jaakko -

Ota aiheeseen kantaa kirjoittamalla vieraskirjaan!


08.07 – Viitakoski ammotti tyhjyyttään

Tein torstai-aamupäivän hillakatsauksen perheeni luottosuolle – Tervolan Viitakoskelle.  Ensimmäiset muistot suolta juurtavat 90-luvun alkuaikoihin, jolloin jänkä tyypillisesti loisti keltaisenaan. Muistan myös elävästi ne lukuisat aasialaispoimijat, jotka saksinensa tulivat ja leikkelivät hillakukat juurta jaksain talteen, ajatuksena kenties jatkojalostaa niitä riisipelloillansa Aasian mantereella. Nyt parin – kolmen hiljaisemman vuoden jälkeen elin toivossa, josko tämä vuosi toisi mukanaan nuo keltaiset kultamarjat ja kenties jopa aasialaiset saksineen.

 

Näin ei kuitenkaan tänäkään vuonna käynyt. 45 minuuttia tehokasta tarkkailua, ulkoliikuntaa ja saldona 3 punaista, raakaa hillaa. Ei ole Viitakosken vuoro tänäkään vuonna. Ehkäpä ensi vuonna?

- Jaakko -


06.07 – Ensimmäiset kypsät hillat löydetty

Kun ensimmäiset huhut kypsistä hilloista kantautuivat maanantaina (05.07) marjastajille, pakkasi sivujen nimikkomarjastaja Jaakko kamppeet kasaan ja suuntasi tarkistamaan huhujen pitävyyden Maksniemen torviaavalle. Päivä oli jo pitkällä, mutta muualla kateuttakin herättävä Suomen yötön-yö mahdollisti yömyöhäisen bongausreissun kohti Meri-Lapin perinnesoita. Tuuli kävi sopivana, eikä alkukesän pirulaisista – sääskistä – ollut juurikaan haittaa.

Reissun anti oli hyvä, sillä kypsiä lakkoja löytyi puolen tunnin kävelyn päätteeksi noin 10 kappaletta. Hillamestari vaikuttikin tyytyväiseltä reissun jälkeen, vaikka odotukset eivät reissua kohtaan kaksiset olleet:

”Perinteisestihän ”Lapin-miehet” löytää ne ensimmäiset kypsät lakat ennen juhannusta, mutta jostain kumman syystä todisteita ei näy missään. Sen vuoksi reissuun lähdettäessä olinkin hieman skeptinen kypsän lakan suhteen, vaikka eri foorumit väittivät kypsiä lakkoja olevan. Viimeiset pari vuotta ensimmäiset hillat on bongattu viikkoa myöhemmin, joten voidaan kai varovaisesti todeta, että sato on hieman normaalia etuajassa. Uskon kuitenkin pääsadon sijoittuvan kutakuinkin normaalille paikoilleen tuonne heinäkuun loppuun, jolloin voimme odottaa suurinta ryntäystä kohti jänkiä ja metsiä.”

     

Viime vuosien ensimmäiset hillabongaukset:

2010:                 5.7.
2009:                12.7
2008:                13.7
2007:                5.7


04.06 - Marjastuskesään valmistautuminen täydessä tohinassa

Suomalaiset penkkiurheilijat ovat useaan otteeseen saaneet kuulla päivittelyjä siitä, kuinka pahasti kauden tärkeimmässä startissa epäonnistuneet kestävyysurheilijat valittavat penkin alle mennyttä valmistavaa jaksoa. Nyt marjastus.com:n nimikkomarjastaja Jaakkokin on päättänyt ottaa ensi kertaa valmistavat harjoitukset käyttöön kohti kesän 2010 hillasoita. Pitkiä, fyysisesti kuluttavia harjoituksia on tehty jo viikon verran. Päivät ovat normaali hillastuspäivän tapaan noin 12h mittaisia ja harjoitukseen kuuluu myös raskas fyysinen kuorma. Työolosuhteet ovat myös aitoa reaalitilannetta mukailevia, sillä työ tehdään vetisissä olosuhteissa - hakkuualueilla.

Jaakko työskentelee metsän istutuksessa ja pitää avajaisviikon kokemuksia varsin hyvinä:

” Työn vaikutukset voidaan jakaa lakanpoiminnan tapaan kahteen; henkiseen ja fyysiseen. Henkistä kanttia mitataan jatkuvalla syötöllä, sillä työ on marjastuksen tapaan varsin yksitoikkoista ja pitkäkestoista. Fyysinen mittari liittyy työn raskauteen, sillä päivän tulos tehdään nimenomaan jaksamisen - eikä nopeuden kautta. Kuormittava elementti( marjastusämpäri) tulee istutuksessa käytettävästä painavasta korista, jossa taimet sijaitsevat. Muutenkin työ on olosuhteiden sekä taukojen osalta varsin samantyyppistä, joten uskon, että tämän kokemuksen kautta ensimmäiset uuvuttavat suoreissut helpottavat vähintäänkin potenssiin. Ainoastaan jatkuvasti toistuva kyyristyvä liike puuttuu, mutta eiköhän tuo tule sitten marjastuksen alkaessa ihan selkäytimestä :) ”

Aika näyttääkin, joutuuko sivuston nimikkomarjastaja vetoamaan heikkoon valmistavaan jaksoon? Satoon tuskin saalis kaatuu, sillä kesästä on tulossa ennakkotietojen perusteella varsin marjaisa.


04.04 - Marjastuskesä lähestyy

Kevät kääntyy jo pian kesäksi ja marjastajat suuntaavat tutkimusmielessä kohti soita ja jänkiä. Tulevan kesän marjasadosta odotetaan marjastajien piireissä monen kuivan vuoden jälkeen – jälleen kerran – marjaisaa. Marjastus. comin nimikkomarjastaja Jaakko on tulevan kesän suhteeen jälleen kerran odottavainen, eikä maalaile pilvilinnoja sadon ylle:

”Antaa kevään ja alkukesän ilmojen näyttää, millaisen marjakesän saamme. Kaikki nämä jokavuotiset spekulaatiot marjanmäärästä ovat täysin turhaa, sillä heinäkuun puoliväli osoitttaa sen missä mennään.  Keskitetäänkin energia marjastamiseen ja jätetään spekuloiti marjan määrästä medialle”

Lumet sulavat ja kosteat suot alkavat pikkuhiljaa kuivua, toivottavasti tämä aukaisee luontoharrastajien tiet kohti jänkiä ja metsiä. Kevät on täällä taas!

Marjastus.com palaa asiaan kevään kuluessa.

- Jaakko -


Kesän aiemmat raportit1 2 3