![]() |
|
|
Metsän aarteet Suomen metsät tarjoavat hienot puitteet marjastamiselle. Marjastus on jokamiehenoikeus, joten luonnonantimia voi kerätä maiden haltijasta riippumatta. Marjojen myynnistä ei myökään tarvitse maksaa veroa. Marjoista voidaan valmistaa erilaisia mehuja, liköörejä, hilloja, ruokia sekä leivonnaisia. Ne säilyvät hyvin korkean bentsoehappopitoisuutensa vuoksi. Nykypäivänä, tieteen kehittyessä marjoja käytetään myös erilaisiin lääketieteellisiin tarkoituksiin. Marjastuskausi alkaa kesäkuun lopussa, tällöin voidaan tavata ensimmäiset marjastajat ämpäreineen mustimetsissä. Mustikka on siinä mielessä erikoinen marja, että sen poiminta-aika vaihtelee Etelä –ja Pohjois-Suomessa. Etelässä ensimmäiset marjat voidaan poimia jo kesä-heinäkuun vaihteessa kun vastaavasti Pohjoisessa aloitus siirtyy pitkälle heinäkuuhun.
Pohjoisen poikaa ei mustikoiden varhaisempi kypseneminen haittaa, sillä metsimme kuningasmarja - suomuurain - on heinäkuun keskivaiheilla parhaimmillaan. Tällöin Pohjoisen suot täyttyvät sekä kotimaan –että ulkomaalaisista poimijoista. Lakan jälkeen poimitaan tavallisesti vadelmat. Vadelmat, tuttavallisemmin vatut ovat pensasmarjoja joten niiden poimiminen on hiukan normaalia hankalampaa sekä hitaampaa. Myös virustaudit ovat valitettavan usein hyvän vattukesän esteenä. Vattua käytetään hyvin yleisesti leivonnassa, etenkin kakuissa. Marjastuskesän päättää normaalisti puolukat. Syyskyyssa alkava kausi kestää lokakuulle asti. Puolukka on marja joka on erittäin helppo ja nopea poimia, tämän vuoksi päiväsaaliit saattavat nousta useisiin satoihin litroihin. Tarkempaa tietoa marjoista alla olevista linkeistä.
Luonnossa.net - Kattavaa perustietoa marjastuksesta ja sienestyksestä. |
|